Kotimaanmatkailua koronakesänä

Voi korona. Maailmanlaajuinen pandemia on sulkenut maiden rajoja ja vaatinut miettimään matkailuhaaveita uudelleen. (Tästä huolimatta en malta odottaa seuraavaa reissua Suomen rajojen ulkopuolelle!) Kun Covid-19 riehuu maailmalla, ei ole olemassa niin isoa syytä lähteä ulkomaille, että se kannattaisi. Tästä syystä mekin päätimme jättää ulkomaanmatkat haaveeksi, kunnes tilanne rauhoittuu. Suomessa koko koronatilanne on mielestäni ollut hyvin …

Jatka artikkeliin Kotimaanmatkailua koronakesänä

Islanti

Ensimmäinen ulkomaan matkani josta muistan jotakin. Se oli harrastusporukan tekemä reissu. Kansantanssiryhmäni osallistui Barnlek:in. Se on sellainen kansantanssiyhteisön järjestämä tapahtuma nuorille tanssijoille. Itse olin tuolloin reissun aikaan vasta ala-asteella. Lähdin matkaan ystävieni kanssa. Äiti ei tullut mukaan kun matka oli aika kallis. Jännältä se tuntui lähteä lentokoneella kokonaan toiseen maahan ilman äitiä. Muistan elävästi miten …

Jatka artikkeliin Islanti